Työni omistajana: Kari Jussi Aho

Leviksen ja Coca-Colan vahvat brändit innostivat nuoren Kari Jussi Ahon kehittämään Rukalle ja Pyhälle tunnistettavia ilmeitä 1980-luvulla, kun laskettelukeskusten markkinointi oli vielä vähäistä. Tuntureiden pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja on tyytyväinen niiden viimeaikaiseen kehitykseen: “Rukalla on tehty isoja hankkeita, mutta kannattavuus on saatu pysymään korkealla. Pyhällä on valtava kehityspotentiaali, joka vaatii perheeltämme rohkeutta viedä sitä seuraavaan koko- ja kannattavuusluokkaan.” Kuva: Emilia Kangasluoma

Rukan ja Pyhän brändimarkkinoinnin 1980-luvulla aloittanut Kari Jussi Aho on nykyään koko perheyritysryhmän tärkeä taustapelaaja, joka vaikuttaa myös maamme elinkeinoelämässä. Verkostojen voimaan vannova markkinoija uskoo edelleen, että kaikki bisnes lähtee asiakkaista.

“Yrittäjyydessä on parasta se, että voi tehdä itselleen merkityksellisiä asioita. Meille viidelle sisarukselle on aina ollut tärkeää, että koemme intohimoa harjoittamaamme liiketoimintaa kohtaan. Tällä perusteella olemme lähteneet uusiin bisneksiin, mutta myös joistakin pois. Pelkkä tuotto ei ole ollut meille riittäävä syy kehittää yrityksiämme johonkin suuntaan.

Itsekin tulin mukaan perheyritykseen oman intohimoni kautta. Lapsuudenkodissa rahankäyttö oli tarkkaa, koska isäni Jussi laittoi kaiken takaisin yrityksiin. Äitini Eila antoi omasta palkastaan vaatteisiin ja muuhun ”ylimääräiseen” vain vähän käyttörahaa. Omat rahani halusin käyttää brändituotteisiin, kuten Leviksen farkkuihin ja Coca-Colaan, vaikka ne maksoivat muita enemmän.

Olin kolmentoista vanha, kun isäni hankki Rukan laskettelukeskuksen. Laskettelu oli 1970-luvun Suomessa vasta nouseva ala, eikä laskettelukeskuksilla oikeastaan ollut brändejä tai markkinointia. Ajattelin, että voisin soveltaa omakohtaisia kokemuksiani brändien voimasta Rukan kehittämiseen. Kauppakorkeakoulusta sain tähän käytännön työkaluja.

Isäni antoi markkinointityöhön budjetin, joka tuntui siihen maailman aikaan todella isolta. Loimme Rukalle edelleen käytössä olevan punaisen logon ja aloimme julkaisemaan valkokantisia esitteitä, joissa kerrottiin kauden uutuuksista ja tapahtumista. Siskoni Miia tuli mukaan tekemään Rukan omaa vaatemallistoa. Samoja oppeja sovellettiin myöhemmin myös Pyhälle.

Työ tuotti tulosta: punaisesta tuotemerkistä ja vuosittain julkaistavasta “Valkoisesta kirjasta” tuli instituutio. Parhaimpana vuonna esitettä painettiin 250 000 kappaletta, ja sen julkaisua odotettiin kuin kuuta nousevaa. Toimittajat kilpailivat kutsusta Rukan avajaisiin ja tulivat lankoja pitkin, jos valinta ei ollut tullut kohdalle. Se oli villiä aikaa.

Viimeiset 15 vuotta työurastani ovat kuluneet puhtaasti perheyritysten hallitustyön ja ulkoisten luottamustehtävien parissa. Strategisen suunnittelun ohella tykkään edelleen tehdä operatiivisia sivuprojekteja, joissa pääsee tapaamaan asiakkaita. Otin esimerkiksi hoitaakseni uusien PyhäLinna-huoneistojen myynnin, vaikka se ei ehkä normaalisti hallituksen puheenjohtajalle kuuluisi.

Järjestökenttään päädyin oikeastaan sattumalta. Olin mukana perustamassa Suomen Hiihtokeskusyhdistystä (SHKY) 1980-luvun lopulla, kun ala kasvoi kohisten. SHKY:n puheenjohtajuuden kautta ovet avautuivat ensin Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) Yrittäjävaltuuskuntaan ja sitten matkailu- ja ravintolapalveluiden edunvalvontajärjestöön MaRaan.

Olen aina pitänyt yhteistyösuhteiden rakentamisesta. Esimerkiksi EK:n Yrittäjävaltuuskunta on ollut loistava tapa tavata muita yrittäjiä, vaihtaa kokemuksia ja saada ensi käden tietoa Suomen talouden tilasta. Näen, että verkostoitumisella on arvoa myös bisnekselle. Olenkin sisaruksistani se, joka mieluiten isännöi asiakastilaisuuksia, kokkareita tai muita sidosryhmätapaamisia.

EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtajana minut houkuteltiin vetämään työryhmää suomalaisen omistajuuden toimintaohjelman laatimiseksi. Aloite tuli EK:n hallitukselta, joka näki, että julkisesta keskustelusta ja poliittisesta päätöksenteosta puuttuu vielä ymmärrys omistajuuden merkityksestä hyvinvointiyhteiskunnalle.

Työ avasi omatkin silmäni omistajuuden merkitykselle. Omistajan rooli on erilainen kuin operatiivisen johdon ja sen vaikutukset jäävät usein huomaamatta. Omistajan rooliin kuuluu taata yritykselle pääomaa, määrittää yrityksen suunta ja kantaa vastuuta. Omistajuus luo viime kädessä taloudellisen perustan verotuloille, joiden avulla rahoitetaan koko hyvinvointiyhteiskunta.

Kaikkia omistamisen muotoja tarvitaan. Suomen työllisyyden kannalta avainasemassa ovat kaltaistemme perheyritysten omistajat ja muut pk-sektorin yrittäjät. Niiden rinnalle tarvitsemme myös kasvuyrityksiä ja niitä vauhdittavia pääomasijoittajia. Kansainväliset sijoittajat puolestaan tuovat Suomeen osaamista ja pääomaa. Yksi ei ole toista parempi.

Omistajuudessa olisi tarpeen samanlainen asennemuutos kuin yrittäjyydessä, joka oli vielä 1980-luvulla todella aliarvostettua ja epäsuosittua. Hyvänä kehityksenä näen kansankapitalismin ja kotitalouksien osakesäästämisen suosion kasvun. Olen vakaasti sitä mieltä, että vaurastuminen ja omistajuus kuuluu kaikille.”

Kari Jussi Aho palkittiin vuonna 2018 Hyvä Omistaja -palkinnolla. Työni omistajana -sarjassa haastatellaan Aho Groupin viisi omistajaa, jotka toimivat perheyrityksessä eri rooleissa. Haastattelut julkaistaan syksyn 2019 ja kevään 2020 aikana.